Joros kesäkeittiöt,
design by Tapio Anttila
Tapio Anttila (s. 1962) on palkittu suomalainen sisustusarkkitehti ja huonekalusuunnittelija, joka ammentaa ajattoman vähäeleiseen tyyliinsä vaikutteita kotimaisesta muotoiluperinteestä – kuitenkin modernilla, sopivasti rajoja rikkovalla otteella. Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1994 valmistunut Anttila työskenteli Isku Interiorin suunnittelijana ennen kuin perusti oman suunnittelutoimistonsa Tapio Anttila Designin vuonna 2005. Anttila on uransa aikana ehtinyt suunnitella tuotteita muun muassa Lundialle, Showroom Finlandille sekä Mazelle. Anttila on palkittu vuoden 2018 Kaj Franck -palkinnolla sekä kansainvälisesti arvostetulla Good Design Award -palkinnolla, jälkimmäisellä jopa lukuisia kertoja! Lisäksi hänelle on myönnetty muun muassa Ornamon Vuoden huonekalusuunnittelija 2012 -palkinto sekä kansainvälinen Top Designer Award 2017 -palkinto.